Suomalainen ruokakulttuuri
Suomalaisen keittiön makunautinnot perustuvat vuodenaikojen mukaan vaihteleviin tuoreisiin ja puhtaisiin raaka-aineisiin. Idän ja lännen kulttuuriperinnöstä nousevat vaikutteet tuovat tarjontaan oman säväyksensä. Kasviksia, sieniä, marjoja, kalaa ja riistaa käytetään runsaasti. Makujen selkeys ja yksinkertaisuus viehättää useimpia.

Suomalaiseen ruokakulttuuriin voi tutustua vaikkapa HelsinkiMenu -ravintoloissa. Kulinaristin kannattaa viivähtää myös Wanhan kauppahallin ja Kauppatorin monipuolisten herkkutiskien äärellä.
Kokeile kauden herkkuja!
Suomessa jokaiseen neljään vuodenaikaan liittyy omat herkkunsa.
tammikuu
made ja mateenmäti blinien kera
helmikuu
Runebergin torttu, hernerokka ja laskiaispullat
maaliskuu-huhtikuu
lammas, mämmi, pasha
toukokuu
ahven, siika, kuha, sima ja tippaleivät, nokkonen
kesäkuu-heinäkuu
uudet perunat, lohi, makkara, silli, mansikka, mustikka, lakka
elokuu
juurekset, ravut, sorsa, keltavahvero, omena
syyskuu
silakka, muikku, jänis, suppilovahvero, puolukka
lokakuu-marraskuu
lammas, kaali, hirvi, poro, hanhi
joulukuu
kinkku, rosolli, juureslaatikot, piparkakut, joulutortut, glögi
Suomalaista ruokaa tarjoavia ravintoloita