• Merellinen Helsinki kutsuu kesänviettoon (c) Jussi Hellsten/Visit Helsinki
Share

Merellinen Helsinki kutsuu kesänviettoon

Kesäisessä Helsingissä merta ei voi ohittaa. Se on näkyvin osa kaupungin luontoa: rantaviiva on yli 130 kilometriä pitkä, ja lähimmälle rannalle on aina alle 10 kilometriä, olit sitten ydinkeskustassa tai kaupungin pohjoisrajalla. Meri luikertelee keskelle kaupunkia erilaisina lahtina ja salmina, ja näkymä rannoilta avomerelle on paikoitellen kuin ulkosaaristossa. Ei ihme, että merelliset kohteet ovat kesästä toiseen niin kaupunkilaisten kuin matkailijoidenkin suosiossa.

Saariston helmet ulottuvillasi

Suuntaa kesäaamuna Kauppatorille ja koe autenttinen merellinen toritunnelma! Osta tuoreita tai savustettuja mereneläviä kalastajilta, jotka myyvät pyydystämiään vonkaleita suoraan veneistään. Torilta löydät myös muita herkkuja valmiista kala-annoksista tuoreisiin marjoihin.

Kauppatorilla ostoksilla (c) Lauri Rotko

Torin laidalta avautuu näkymä saaristoon, jonka halki Helsinkiin saapuvat risteilyalukset lipuvat. Pääset helposti saariston salaisuuksien jäljille, sillä Kauppatorilta lähtee merelle ja saariin useita lauttoja ja laivoja, joiden kyytiin voit hypätä. Lähde siis ihailemaan merenrantaniittyjä, sileäksi hioutuneita kallioita ja suojaisia poukamia.

"Oma salaisuuteni on ehdottomasti luonnon läheisyys. Keskuspuiston valtava metsä alue, Helsingin edustan saaristo ja lukuisat puistot. Tällaista ei ole muualla maailmalla pyöriessä tullut vastaan."
Helsinkisecret.fi

Vieraile esimerkiksi Suomenlinnassa, joka on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Vanhalla linnoitussaarella pääset tutustumaan ajan patinoimiin valleihin, lukuisiin museoihin sekä nauttimaan saaren monista eri kahviloista ja ravintoloista. Jos sinulla on seikkailumieltä, nappaa mukaasi taskulamppu ja lähde tutkimusmatkalle linnoituksen tunneleihin!

Suomenlinna on UNESCOn maailmanperintökohde (c) Jussi Hellsten/Visit Finland

Yksi Helsingin saariston uusista helmistä on alkukesästä 2016 vierailijoille avautuva Vallisaari. Suomenlinnan tavoin se on osa suomalaista sotahistoriaa, mutta vanhojen linnoitusten lisäksi pääset siellä keskelle lähes koskematonta saaristoluontoa. Vallisaaressa luonto on saanut nimittäin villiintyä rauhassa, ja se on monien uhanalaisten kasvilajien koti.

Kauppatorilta voit suunnata myös pieneen ja sympaattiseen ravintolasaari Lonnaan tai suurempaan Pihlajasaareen, jonka hiekka- ja kalliorannoilta ja lehdoista löydät varmasti rauhan tyyssijasi. Jos haluat tuntea merituulen tuiverruksen kasvoillasi pidempään, lähde saaristoristeilylle ihailemaan kaupungin siluettia ulapalta käsin.

Saariravintola Skiffer (c) Jussi Hellsten/Visit Helsinki

Sinun ei tarvitse viettää merellistä kesäpäivää nälkäisenä, sillä monipuolisista saariravintoloista löydät herkullista suuhunpantavaa. Tarjolla on niin perinteisiä saaristolaisherkkuja kuin gourmet-aterioita. Suuntaa vaikkapa Kaivopuiston edustalla sijaitsevaan Uunisaareen, jossa voit ruokailun lisäksi rentoutua valvotulla uimarannalla.

Jalat tukevasti maassa

Jos haluat aalloilla seilaamisen sijasta nauttia kesäisestä luonnosta jalat tukevasti mannermaan puolella, tarjoaa Helsinki siihenkin oivalliset puitteet. Kaupungin rantaviivalta löydät niin rentoja puistoja, joissa viettää piknikkiä kuin polkuja kesäistä kävelyretkeä varten.

Meren rannalla Helsingissä (c) Jussi Hellsten/Visit Helsinki

Kävele pitkin Kaivopuiston rantaa, istahda mattolaiturille ja jää katselemaan rantatien vilinää. Jatka matkaasi Hernesaaren kärkeen ja nauti näkymästä Suomenlahdelle. Tai mikset suuntaisi Seurasaareen, jossa on monipuolisen luonnon lisäksi laaja ulkoilmamuseo.

Tiesitkö, että Helsingin keskustassa sijaitseva Töölönlahtikin on osa Itämerta? Lahtea ympäröivät erilaiset puistot, joissa voit nauttia rauhassa auringosta, tehdä juoksulenkin tai vaikka vuokrata sup-laudan. Kierrä lahden ympäri ja nauti veteen heijastuvasta kaupungin siluetista. Jos haluat hetkeksi pakoon merituulelta, suuntaa Töölönlahdelta pohjoiseen avautuvaan Keskuspuistoon. Sen lehdot ja havumetsät tarjoavat sinulle kaipaamasi suojan.

Sup-laudalla Helsingissä (c) Jussi Hellsten/Visit Helsinki

Kesä Helsingissä on saaristoretkiä, piknikkejä puistoissa, pulahduksia merivedessä ja metsien havinaa. Se on Pohjolan luonnosta nauttimista keskellä kaupungin keskustaa. Aloita siis retkesi lähimmältä rannalta ja heittäydy kesäisen kaupungin vietäväksi.