• Vesisadetta
    ma 12°
  • Pilvistä
    ti
  • Pilvistä
    ke
Hakaniemen kauppahalli. Kuva: Visit Finland/Elina Sirparanta
Kaalit ja purjot. Kuva: Visit Finland/Elina Sirparanta
Kaloja. Kuva: Visit Finland/Elina Sirparanta

Hakaniemen halli, ruokaharrastajan paratiisi

Syksyn tullen sesonginmukaisen ruoan ystävä keskittää ostokset kauppahalliin. Helsinkiläisten päivittäisissä ruokaostoksissaan suosima Hakaniemen halli on täynnä perheyrittäjien myyntipisteitä, joista saa ainutlaatuisia herkkuja. Moni kanta-asiakas tulee maakunnista ja jopa maailmalta säännöllisesti täyttämään varastonsa.

Oppaamme Hakaniemen halliin on kauppiasyhdistyksen puheenjohtaja Pirjo Passinen, Reinin lihan yrittäjä toisessa polvessa. Vuodesta 1992 hyörinää hallissa seurannut Passinen kertoo, että helsinkiläisten lisäksi halli houkuttelee kävijöitä niin Suomen maakunnista kuin maan rajojen ulkopuoleltakin.

- Meillä on esimerkiksi vakituisia asiakkaita Pietarista. He tulevat halliin ostoksille, koska täällä heidän vaatimuksensa yksilöllisestä palvelusta ja laadusta toteutuvat. Persoonaton palvelu ei puhuttele venäläistä, eikä kyllä suomalaistakaan halliasiakasta, Pirjo Passinen toteaa.

Kansainvälisille asiakkaille halli tarjoaa jotain sellaista, mihin he ovat tottuneet kotonaan. Asiakaskunta on hyvin monipuolinen: iäkkäämpi väki asioi hallissa alkuviikosta välttääkseen ruuhkat, ja viikon loppua kohden myös nuorempi polvi tulee ostoksille.

-  Nuoret ovat kiinnostuneita siitä mitä syövät. Luomuun, ilmaston lämpenemiseen, ympäristön hyvinvointiin ja ylipäätään muuhunkin kuin taloudelliseen hyvinvointiin perustuva keskustelu on herättänyt nuoret miettimään, mitä he syövät ja onko ruoka kestävästi tuotettua, Passinen summaa.

Vaativa asiakas kannustaa elintarvikealaa kehittymään parempaan suuntaan, Passinen sanoo. Reinin lihan leikkaamosta vastaava Kjell Söderman huomauttaa, että lähiruokabuumin aikana on ajateltava globaalitasolla: kaikki kotimainen on läheltä.

Laatuun kuuluu myös palvelu. Palataan jälleen hallikauppiaiden parhaisiin avuihin.

- Meillä on potentiaalia vastata asiakkaiden toiveisiin. Paras olisi, jos vähittäiskauppa ja kuluttaja voisivat käydä vuoropuhelua. Pienenä yrityksenä meillä on siihen hyvät mahdollisuudet, Pirjo Passinen toteaa.

Hyväkään tuote ei riitä kantamaan, Passinen sanoo. Pelkkä tuote ja laatu ei riitä, vaan pitää olla lisäarvoa, johon isommat kilpailijat eivät pysty. Hänen mielessään hallin olemus kiteytyy palvelevan henkilön hymyyn.

- Hymyssä kiteytyy hallin sielu, joka liimaa ihmiset tänne. Ihmiset käyvät siellä, missä he viihtyvät ja kokevat, että asioiminen on mukavaa ja helppoa. Vuorovaikutus, se miten heidät vastaanotetaan, on se liima. Kaikki kiteytyy aitouteen, hymystä tulee läpi sydämen lämpö, hän filosofoi.

Teksti: Mariaana Nelimarkka

Lue lisää / Hakaniemen halli, ruokaharrastajan paratiisi:

Osa 1: Syksyyn kuuluvat karitsa ja riista

Osa 2: Hallista makupaloja tai koko ateria

Osa 3: Luomua, pientilojen tuotteita, eksoottisia mausteita

Päivitetty 11.8.2014

Lue lisää / Hakaniemen halli, ruokaharrastajan paratiisi:

Osa 1: Syksyyn kuuluvat karitsa ja riista

Osa 2: Hallista makupaloja tai koko ateria

Osa 3: Luomua, pientilojen tuotteita, eksoottisia mausteita

Kalaherkkuja. Kuva: Helsingin matkailu/Kimmo Brandt

Pirjo Passinen suosittelee:


Must try

”Suomen parhaaksi ravintolaksi valittu Pekka Terävän Olo on ehdoton ykkönen.”

Top 5

Silvoplee kasvisruokaravintola

Lounaskahvila Raiku

Soppakeittiö

Ravintola Graniittilinna

Vii Voan